something
 

Jussi Laitinen
Olen valmistunut eläinlääkäriksi Helsingissä vuonna 2000. Toimittuani vuoden ajan Tampereen kaupungineläinlääkärinä siirryin Hervantaan yrittäjäksi ja olen siitä asti vastannut Hervannan Eläinlääkäreiden toiminnasta. Työssäni olen tottunut hoitamaan potilaita laidasta laitaan. Monipuolinen työnkuva onkin ammattini rikkaus. Koirat ovat kuuluneet elämääni vuodesta 1983 alkaen. Olen harrastanut koirieni kanssa muun muassa palveluskoiratoimintaa, tokoa  ja verijälkeä. Rotuina ovat olleet staffordshirenbullterrieri, rottweiler ja kultainennoutaja. Koirien lisäksi kotoa löytyy tällä hetkellä kaksi kania, leopardigekko ja kaksi kanaa.
Kolmen lapsen isänä aikaa omille harrastuksille ei juuri jää, mutta jääkiekko ja tennis ovat itselleni mieluisia urheilulajeja.

Tiina Tanskanen
Aloitin työt Hervannassa pian eläinlääketieteen lisensiaatiksi valmistumiseni jälkeen vuonna 2010 ja olen viihtynyt täällä erittäin hyvin. Tätä ennen olen tehnyt parin vuoden ajan kunnaneläinlääkärin sijaisuuksia useissa eri kunnissa hoitaen monipuolisesti eri kotieläimiä. Koen olevani onnekas saadessani työskennellä haaveammatissani mukavassa pienessä työyhteisössä eläimiä hoitaen ja asiakkaita palvellen.
Eläinlääkärin työnkuvassa minua viehättää muun muassa työn monipuolisuus ja haastavuus, työn tarjoamat erilaiset kehitysmahdollisuudet sekä erityisesti se, että saan työssäni tehdä sekä käsi- että ajatustyötä ja tavata joka päivä uusia ja jo tutuksi tulleita ihmisiä lemmikkeineen. Ammatillisesti olen kiinnostunut etenkin kissojen sairauksista, ja toivon saavani kehittää osaamistani erityisesti sillä osa-alueella .Omaan eläinlaumaani kuuluvat kaksi ihmisrakasta itämaista kissaa ja vauhdikas whippetpoika. Vapaa-aikani kuluu lasten ja eläinten kanssa touhutessa.

Saara Färlin

tietoa tulossa...

Outi Palomäki
Olen tehnyt eläintenhoitajan töitä Tampereella työurani alusta asti, ja vuosien varrella olen ehtinyt näkemään alan kehittymisen ja laajenemisen. Työnkuva on pysynyt koko ajan itselleni mielekkäänä. Kaikenlainen koiriin liittyvä harrastaminen on kuulunut elämääni lapsesta saakka, ja olen ehtinyt tutustumaan moneen eri rotuun ja koiraharrastukseen. Nykyisin kotona on kolme borderterrieriä, vapaa-aika kuluu niiden kanssa harrastaessa. 

 

Virpi Savolainen
Olen tullut alalle 1995 ja valmistunut pieneläinhoitajaksi 1997. Työssäni minua miellyttää se, ettei kahta samanlaista päivää ja potilasta ole.  Eniten olen kiinnostunut leikkaussalityöskentelystä. Vuonna 2011 päivitin tutkintoni klinikkaeläinhoitajaksi.
Kotona on tällä hetkellä kaksi labradorinnoutajaa. Haavakko- ja kolarijäljitykset ovat niiden pääasiallinen työ, lisäksi käydään metsästyskoirien jäljestämiskokeissa. Myös salilla harjoittelu kuuluu vapaa-aikaani.